Perimätieto kertoo (haastattelut 1981-82 Edith Väisänen os. Mikkonen s.1902-k.2002), että isovihan aikaan Aholan tilan seutuville Naamanjärven rannalle, oli tullut Oulujokivarresta asukkaita, levottomaksi käyneitä aikoja piiloon, kalastelemaan ja metsästelemään. Jonkinlaisia säänsuojia, piilopirttejä oli tehty, ja niissä on asustettu suunnilleen vakituisesti.
Ensimmäinen nimeltä muistettu asukas Aholan paikalla on ollut jokin Mäläskä. Häntä seurasi Kalle Jaako niminen kulkija. Nämä olivat satunnaisia asukkaita, tuskin edes sukua toisilleen, mutta asuivat vain hyväksi havaitulla paikalla ja tyhjäksi jääneessä mökissä. Mäläskän hävitetyn pirtin paikan Edith osasi haastattelussa osoittaa.
Utajärven alueella isojako saatiin valmiiksi vuonna 1842 ja tämä mahdollisti rekisteröimään virallisesti sydänmailla olevat asumukset. Maattomat saivat mahdollisuuden perustaa valtion omistamille maille vuokratiloja eli kruununtorppia.
Naamankylän Mikkolassa Kortejärven rannalla oli jo näihin aikoihin vakituisempaa asutusta, ja sieltä lienee Aholan paikalle tullut nykyinen suku. Todennäköisesti ennen 1800 luvun puoltaväliä Mikkolaan tuli Mainualta Säräisniemen ja Ahmaskylän kautta 12-vuotiaana orvoksi jäänyt huutolaispoika Mikko (Mickel) Mikkonen (1815-1884). Mikko eli yhdessä 16 vuotta vanhemman lesken Lena ent. Tiikkaja os Nurro (1799-1880 ) kanssa. Mikko Mikkosen ja Lenan vanhin poika, Michel Mikonpoika Mikkonen (1839-1905) ja hänen perillisensä jatkoivat viljelyä Kortejärven rantapelloilla Mikkolan talossa. Mikkolan talo autioitui 2000 luvun alussa.
Noin 1866, Mikon ja Lenan nuorempi poika, Benjamin Mikkonen (1845-1877), tuli asukkaaksi tyhjäksi jääneeseen Aholan pirttiin, vaimonsa Liisa Järvelä (1841-1897 ,Vaala Järvikylä) kanssa. Näihin aikoihin Naamanjärvi kuivattiin kyläläisille niittymaaksi ja Aholasta muodostettiin Kruununtorppa. Benjamin Mikkonen rakensi Ahoalaan uuden ison pirtin. Pirtti jäi kuitenkin kesken, kun Benjamin kuoli äkillisesti sairauden murtamana. Liisa jäi leskeksi kolmen lapsen kanssa. Kaksi poikaa ja yksi tytär. Pojista Heikki muutti Ouluus ja Kalle jäi kotitilalle. Tytär Kaisa kuoli lapsena aivan yhtäkkiä pirtin takana pissalla käydessään.
Liisa avioitui myöhemmin Tapani Vimparin kanssa. Tapani Vimpari rakensi Benjaminin aloittaman pirtin loppuun ja rakensi vielä pihapiiriin komean luhtirakennuksen. Luhdin päätyhirressä ylhäällä on kaiverrettu vuosiluku 1897. Liisalle ja Tapanille syntyi kolme tyttöä Mari, Annu (Junnu) ja Jenni.
Benjamin ja Liisan poika Kalle (1870-1932) jatkoi isänsä työtä maanviljelijänä ja metsän vartijana. Kalle Mikkonen avioitui Niskankyläläisen Anna Korvan 1870-? kanssa, ja heille syntyi kuusi lasta. Fanny 1894, Saimi 1896, Mari 1898, Edith 1902, Matti 1904 ja Kalle 1908.
Aholan naapuriin reippaan kilometrin päähän Ojalan taloon muutti 1900 luvun alkuvuosina Heikki ja Eeva-Kaisa Väisänen perheensä kanssa. Perheessä oli viisi poikaa ja kolme tyttöä.
Yksi Ojalan talon pojista Vilho Aleksanteri Väisänen tuli Aholaan rengiksi. Tämä renki havaittiin hyväksi ja hän, Santeriksi kutsuttu, avioitui 1927 Edith tyttären kanssa. Näinä vuosina vanhempi Kalle Mikkonen rakensi Aholan pihapiirin poikansa Kallen ja rengin Santerin kanssa toisen pirtin. Tässä pirtissä toimi myös Naamankylän koulu 1900 luvun puoliväliin saakka, ja tästä pirtistä tuli myöhemmin Karlehdon tilan päärakennus.
Vuonna 1922 Suomessa säädettiin ns. torpparien vapautus laki, Lex Kallio. Aholan tilasta muodostettiin 1931 itsenäinen tila, ja vuokramaksut torpasta loppuivat. Vasta nyt tilalla alettiin kunnolla raivaamaan peltoa ja kehittämään muutenkin tilanpitoa. Peltoalan lisääntyessä suoniittyviljelyksistä alettiin luopua. Rakennettiin ja lehmiäkin oli tuolloin jo toistakymmentä. Lisäksi oli lampaita, sikoja ja useita hevosia.
Vanhemman Kalle Mikkosen kuoltua 1932 Aholan Kruununtorpan lunastivat perikunnalta tytär Edith miehensä Santeri Väisäsen kanssa ja poika Kalle vaimonsa Taimin kanssa. Aholan tila jaettiin kahtia vuonna 1941. Aholaa jäivät viljelemään Santeri ja Edith Väisänen ja tilan toisesta puolikkaasta muodostettua Karilehtoa, Kalle ja Taimi Mikkonen.
Aholaan, Santerille ja Edithille syntyi neljä lasta; Aune, Pentti, Anja ja Anneli. Aune avioitui Aukusti Rimpeläisen kanssa ja muutti naapuriin, Kankaalaan emännäksi. Anja muutti Lontoon ja Luleon kautta Göteborgiin ja Anneli lopulta Nurmijärvelle. Pentti jäi kotitilalle viljelijäksi. Pentti löysi Utajärvelle tulleen Rantsilalaisen kätilön, Kaisa Annikki Tolosen ja häät pidettiin vuonna 1958.
Ahola kehittyi, alkoi koneellistuminen. Navetta rakennettiin 1958, navetassa oli 12 lehmän paikkaa ja kymmenkunta nuorkarja paikkaa ja talli kahdelle hevoselle. Sähköt tilalle tuli vuonna 1962 ja samana vuonna valmistui myös uusi asuinrakennus, esimerkiksi pyykkikone oli jo valmiiksi odottamassa sähköjä. Lypsykone laitettiin vuonna 1964. Ensimmäinen traktori MF 165 ostettiin 1968, ja silloin hevoset saivat lähteä. Talliin saatiin lisää nautapaikkoja. 70 luvun alussa myös lantala muutettiin navetaksi ja lehmäpaikkoja saatiin neljä lisää.
Elämä jatkui myös muuten . Aholaan syntyi 12 lasta; Pasi, Eine, Anne, Sari, Satu, Tarmo, Ulla, Marko, Tero, Arto, Jarkko ja Mika. Lisäksi Petri muutti ottolapseksi Aholaan 2 vuotiaana. Naapuri, Karilehdon asuinrakennus paloi joulukuussa 1986, ja Kalle Mikkonen traagisesti sen mukana. Myöhemmin osa Karilehdon maista siirtyi Aholan omistukseen. Ansaitulle eläkkeelle Pentti ja Annikki pääsivät vuonna 1987, kun he myivät 7. heinäkuuta tilan pojalleen Tarmolle.
Maanviljely elämäntapana muuttui vuosisadan lopussa yritystoiminnaksi . Aholan maatila yhtiöitettiin ja vuonna 2008 ja perustettiin Aholan Maitto Oy. Kolmen vuosisadan aikana Naamanjärven rannalle rakennetusta piilopirtistä on kehittynyt tehokas robottitegnologiaan nojaava maatilayritys. Rakennuksia ja romua kertyy ympäri Aholan kangasta ja tilanne näyttää kauhealta. Mitä tästäkin seuraa?
