24.12.2007
Niinhän siinä kävi, että Case tulee vasta vuodenvaihteen jälkeen. Verotusta piti sitten tasata ennakkorehukaupoilla. Tällä saatiin verotusta hieman alemmas, mutta kuitenkin veroja maksetaan aina omasta mielestä liikaa.
Joulunaikaan navetassa eletään vuoden vilkkainta aikaa. Karsinoissa on nyt kymmenen alle kuukauden ikäistä vasikkaa, ja ensivuoden alkupäiviin mennessä pitäisi syntyä saman verran lisää. Vasikkatilat on välillä ahtaalla.
14.12.2007
Navetan lopputarkastus oli eilen ja rakennusprojekti on viranomaisten mukaan valmis. Tosiasiassa navetassa on vielä monia muutos ja korjauskohteita, ja tämä talvi vielä askarrellaan niiden kimpussa. Kuitenkin loppurahoitus ehtii tälle vuodelle ja auttaa hieman verotuksen suunnittelussa. Rakentaminen tahtoo nostaa verotettavaa tuloa, kun rahaa menee ja poistoja saa rakennuskustannuksista vain kymmenen prosenttia. Tilan talouden suunnitteluun ja hoitoon haetaan uusia työkaluja. Maatilan yhtiöittäminen tutkitaan ja lasketetaan pohjia myöten ja ratkaisu tehdään ensivuoden puolivälissä.
Navetassa vastustaa välillä. Eläimissä on jo pitkään kiertänyt voimakas virusyskä ja kaksi vasikkaa on siihen kuollut. Tämä tauti pitää saada jo pikaisesti kuriin. Todennäköisesti vaiva tuli jonkin ostoeläimen matkassa. Jatkossa kyllä ollaan todella varovaisia eläinostoissa, jos niitä enää yleensä tehdään.
Casen toimitus on vaarassa viivästyä yli vuoden vaihteen. Vaikka traktori on jo Suomessa, sen varustelu tuntuu kestävän. Asennettavia varusteita tähän 50km/h liikennemalliin tilattiin mm. etunostolaite, etuvoimanotto, etukuormain, lisähydrauliikkaa ja monenlaista muuta mukavaa. Etukuormaimen ja hydrauliikan asennus tuntuu tökkivän. Asentajilla on kiirettä, kun,kaikki muutkin haluaa ostetun traktorin ennen vuoden loppua.
22.11.2007
Talvi tekee tuloa ja kerrankin syksyn työt on saatu tehtyä ajoissa ilman suurempia kiireitä. Navetan rakennus on lopputarkastusta vailla ja budjetissa pysyttiin kohtuullisesti. TE-keskuksen kustannusarviokin riitti ja pieni pelko on, että saadaanko riittävästi hyväksyttäviä kuitteja kokoon viimeistä navetan rahoituksen maksatusta varten.
Kaksinkertaistunut eläinmäärä vaatii enemmän rehua ja tehokkammat koneet. Konekalustoa on uusittu syksyn aikana ja sillä pyrutään varmistamaan töiden sujuminen tulevina kasvukausina. Takaniittomurskain vaihdettiin uudempaan, ja vanha, pieni lapiorullaäes vaihdettiin huomattavasti järeämpään. Tänään sitten vaihtui traktori. Jouluksi Massey-Fergusonin paikalle pihalle pitäisi tulla seisomaan Case Maxxum 140 Multicontroller, suunnileen kaikilla varusteilla. Onhan tuokin jonkinlainen joulukuusi paremman puuttessa.
Välillä harkittiin toisen traktorin hankintaa Fergun rinnalle, mutta näin vähillä ajoilla ei kannata. Yhdellä traktorilla pärjätään hyvin, kun välillä ajetaan kahta tai kolmea työvuoroa vuorokaudessa useamman kuskin voimin. Meillä traktori nimenomaan seisoo sammutettuna tyhjänpanttina yli 90% ajasta, – muut koneet vielä huomattavasti enemmän. Ainoastaan lypsyrobotin kapasiteetti on kohtuullisesti käytössä.
04.09.2007
Säilörehun korjuun aikaan oli sopivasti poutajakso, mutta sateet alkavat haitata jo puinteja ja viljaa liikaa. Ohran jyvä alkaa mustumaan tähkässä ja laatu kärsii. Leipäviljalaatua tuskin enää saadaan. Paikoin vilja on mennyt lakoon ja muutamilla lohkoilla juola on kasvanut viljakasvuston läpi niin kuin heinäkuussa se oli jo nähtävissä. Nyt pitäisi päästä kiireesti puimaan ja sen jälkeen loppurutistus navetan rakennus työmaalla.
30.07.2007
Luomukasvustojen kannalta kesä on ollut loistava. Vettä ja lämpöä on riittänyt sopivasti useimpien kasvien tarpeeseen. Nurmet on todella reheviä ja toisen säilörehusadon korjuuseen päästään viikon parin päästä. Toivottavasti ilma poutautuu siihen mennessä. Kostealla ilmalla tiheät nurmet alkavat nopeasti pilaantua juuresta.
Luomuohran satoodotukset ovat vielä korkealla. Nurmen jälkeen kylvetyissä ohrissa tautipaine on vielä pieni, vaikka merkkejä lehdissä onkin.Yksi lohko on toisen kerran ohralla peräkkäisinä vuosina ja siinä kasvitautitilanne on huono. Verkkolaikkutauti on tuhonnut jo valtaosan lehdistä. Juvästä tulee siinä kevyttä. Onneksi tämän lohkon ohran sekaan on kylvetty rehuvirnaa ja se korjataan kokoviljasäilörehuksi. Mutta taas se on nähty. Kahta kertaa peräkkäin ei ohraa kannata samalle lohkolle kylvää.
Rikkaruohotilannekkin on kuivan kevään ansiosta hyvin hallinnassa. Kun nyt ohran kasvu tuleentuessa pysähtyy , juola kasvaa varmasti paikoin läpi. Mutta sekin vain paikoin ja kohtuullisesti. Jos ei kovin kovia rankkasateita enää tule, jää viljan lakoutuminenkin vähäiseksi.
18.06.2007
Kesä on edennyt nopeasti ja säilörehunkorjuu aloitettiin Oulujokitörmillä . Ensin rehu korjataan yhteistyökumppanille ja heti sen jälkeen täällä. Luomusäilörehukasvustot ovat vaihtelevia. Ensimmäisen vuoden apilanurmet ovat heikkoja mutta vanhemmista lähtee hyvä sato. Muuten kesän alku on ollut loistava. Toukotyöt tehtiin hyvissä olosuhteissa ja sateiden ansiosta kasvustot on hyvällä alulla. Rikkaruoho ongelmastakin näyttää muodostuvan pieni.
08.06.2007
Robotin myötä väkirehujen varastonhallinta vaikeutui, kun robo ja kioskit jakaa rehuja omien kaavioiden mukaan. Rehun kulutus vaihtelee päivittäin ja eri valmistajien koneet ei pelaa varastoseurannassa yhteen. Kun vielä lisäksi rehua otetaan välipurkupisteistä käsin, tyhjenee varastot toisinaan yllättäen.
Varastohallintaan hankittiin Suomenrehun kautta rehun automaattinen seuranta- ja tilausjärjestelmä. Siilojen jalkojen alle asennettiin vaakat ja navetan seinään paneeli, josta näkee siilossa olevan rehumäärän reaaliajassa. Lisäksi järjestelmä lähettää päivittäin rehutiedot nettiin, josta rehun määrää ja kulutusta on helppo seurata. Kun rehun määrä siiloissa alittaa hälytysrajan, järjestelmä tilaa uutta rehua automaattisesti.
Siilojen rehumäärää ja kulutusta voi tutkiatäältä>>. Käyttäjätunnus on”Suomen” ja salasana on ”Rehu”. Muutaman päivän kuluessa pitäisi kulutuksesta ja määristä näkyä käyrää.
16.05.2007
Rehusopimus Kinnusenmyllyn kanssa päättyi alunperin jo syksyllä ja koko talvi on mietitty väkirehuratkaisua ja neuvoteltu rehusopimuksesta eri toimittajien kanssa. Kinnusenmyllyn rehu on toiminut hyvin ja sen vuoksi ei rehumerkkiä ole mitään syytä vaihtaa.
Toukokuun aikana päättyy kuitenkin Kinnusenmyllyn rehujen syöttö. Uusi sopimus on tehty Suomenrehun kanssa ja ensimmäinen rehuerä tuli jo tänään. Rehusopimuspaketin kokonaishinta ratkaisi asian. Lypsylehmät alkavat syödä Mainio-Krossi täysrehua ja Krono -135Top puolitiivistettä. Lisäksi robotti jakaa runsastuottoisille Asetona-Energy liuosta. Lypsylehmien rehuvalinnalla tavoitellaan runsaskuituisempaa rehuannosta ja aikaisemman voimakkaan täysrehun mukana tullut propyleeniklygoli jää loppulypsykaudelta pois. Tällä ratkaisulla toivotaan entistä tehokkaampaa lehmä pötsin toimintaa ja parempaa terveyttä.
10.05.2007
Kesä tulee vaikka ilma on kolea ja sataa vettä. Toukotyöt on kuitenkin hiukan aloitettu, ja nurmen kasvukin on jo alulla. Säilörehu riittää reilusti ja mahdollisesti yksi siilo syötetään syksyllä.
Viimekesän pystyynkuivanut syyssato säilörehusta otettiin syöttöön maaliskuussa ja se aiheuttaa pieniä ongelmia navetassa. D-arvo on 63 ja kuitu 44. Todella haasteellinen syötettävä ja maidontuotanto painuu väkisellä alas. Lisäksi matala kuitu huonontaa lehmien pötsin toimintaa ja se aiheuttaa laiskuutta eläinten liikenteessä ja robotilla kierrossa. Onneksi syyssadon määrä ei ole kovin suuri.
Lely toimii kuitenkin hyvin. Lypsyrobotti helpottaa huomattavasti navettatöitä ja navettatyöt on nyt paljon mukavampia. Vaikka säilörehu on mitä on, valtaosa lehmistä kulkee säännöllisesti itse lypsyllä. Nyt sitten löytyi lehmä, jota ei lely suostu lypsämään. Lypsimet joutuu kiinnittämään käsin. Woodland Pardnerin tytär Ruispuuro poiki ja utare repesi alas. Maavara on 25 cm, ja etuvetimien väli lähes puolimetriä.
22.02.2007
Nyt nettiyhteys ja videovalvonta toimii taas. Videovalvontaa pystyy ohjaamaan netin kautta kännykällä. Vielä kun saisi lypsyrobotin ohjauksen samaan tapaan.
Lypsyrobotti pitäisi kiireesti saada omalle paikalleen. Nyt se vie lehmiltä paljon tilaa ja tukkii koko käytävän. Lehmäliikenne ruuhkautuu ajoittain käytävän päihin pahasti. Tämä aiheuttaa eläimille tressioireita. Robotin paikan valmistus entisen lypsyaseman paikalle on kuitenkin kohtuullisen työläs homma.
22.02.2007
Nettiyhteys katkesi lähes vuorokaudeksi kokonaan osittain oman sekoilun vuoksi. Ensin DynDNS palvelin pisti Aholantilan 7 päivän karanteeniin ja IP-ohjaus videopalvelimelle ei sitten toiminut. Syyksi palveluntarjoaja ilmoitti, että rasitimme liikaa sen palveluja. Kun sitten rupesimme rakentamaan sopivaa skriptiä omalle palomuuritietokoneelle, jolla tämä sisäänohjaus olisi toiminut, sekosi lopulta oma palomuurikone kokonaan ja nettiyhteys katkesi kaikelta liikenteeltä. Nyt tämä taas toimii jotenkin, mutta video ei vielä näy tilan ulkopuolella.
Robotti on toiminut hienosti ja nyt lopulta alkaa tuntua navettatyöt helpoilta. Kaikkien lehmien lypsy onnistuu robotilla, eikä yhtään lehmää sen vuoksi pitänyt poistaa. Kanttura poistettiin jo aikaisemmin, kun sen maavara oli vain 19cm. Suurinosa lehmistä kulkee robotilla itse omaan tahtiin. Vanhat lehmät on tyhmimpiä ja niitä joutunee ajelemaan ja opettamaan vielä pitkään.
18.02.2007
Ensimäisen täyden päivän tulos: 43 lypsettyä lehmää, 108 ok lypsyä ja 12epäonnistunutta. Maitoa 1503 ja keskivirtaus 2,2. Epäonnistuneet lypsyt robo oli kyllä korjannut, kun oli saanut kokeilla uudelleen. Mutta tästä pitää lähteä ylös päin.
Ensimmäinen vuorokausi oli melkoista sekamelskaa. Kaikki vanhemmat lehmät piti suunnilleen kantaa robotille. Lopulta kun robotti sai lypsimet kiinni, maitoa ei tullut yhtään. Ensimmäisenä yönä parikymmentä vanhaa ja korkeatuottoista lehmää lypsettiin vielä kerran vanhalla lypsyasemalla Nuoret oppii helpommin ja ne kiertää robotille jo itse. Lehmien vapaakierto robotilla ei varmasti tule toimimaan ennen kuin se on asennettu lopulliselle paikalleen. Nykyinen paikka on liian ahdas.
17.02.2007
Lypsyrobotti on lypsänyt nyt reilut kaksi vuorokautta, ja lopultakin alkaa tuntua siltä, että homma voi toimia. Muutamat lehmät kiertää jo omaan tahtiin , mutta valtaosa pelkää vielä robottia. Päivystämistä ja lehmien ajamista riittää.
Asennus tapahtui nopeasti. Ongelmia aiheutti robotin vedenlämmittimen vika. Yksi lämpövastus oli viallinen ja vikavirtasuojat ei pysyneet päällä, kun lämmitin kytkeytyi lämmittämään vettä . Sitten kun tämä viallinen vastus ohitettiin, saatiin robotin pesuvesi lämpimäksi. Lypsyssä otettiin kuitenkin varaslähtö ja erilleen lypsettävä lehmä lypsettiin ennen järjestelmän pesua. Vajaa 4,5 h asentajien saapumisesta, alkoi Lelyllä ensimmäisen lehmän lypsy.
14.02.2007
Lypsyrobotin asennus alkanee huomenna aamupäivällä, kun asentajat saapuuvat kello 10. Robotti pukataan sisään , ja asennetaan väliaikaisesti lypsyaseman viereen, osittain lypsyaseman puolelle. Toinen puoli asemasta on sitten pois käytöstä. Mielenkiinnolla odotamme kuinka kauan saamme lypsää vaivalloisesti puolikkaalla asemalla.
08.02.2007
Navetan remontti etenee hiljalleen ja tänään tuotiin robotti navetan katokseen. Asennus on todennäköisesti vasta viikolla 8. Asentajilla tuntuu olevan kiireitä. Tietokonejärjestelmä ja robotin rehusysteemi toimii navetassa jo täysillä. Robotin tuotannonhallintaohjelma on huomattavasti loogisempi kuin laskentakeskuksen vastaava. Todennäköisesti Ammu-ohjelman käyttö lopetetaan ja paperinen siemennyskalenteri jo heitettiinkin valvontahuoneen seinältä roskiin.
Märkä ja liejuinen syksy tuntuu vielä navetassa. Neljällä syksyllä umpeenmenneellä lehmällä löytyi poikiessa heti Uberis-utaretulehdus ja yhdeltä löytyi sitten vielä Aureusta. Hoidetut lehmät soluttelee vielä ja se näkyy harmittavasti tankissa. Toivottavasti tämä on ohimenevä vaiva.
04.01.2007
Taas on vuosi vierähtänyt ja uusi alkanut. Tulevat osstorehulajit ja toimittajan valinta teettää nyt töitä. Eri vaihtoehtoja on mietitty jo muutama kuukausi ja lopullista valintaa ei ole vielä tehty. Vuodenvaihteen edellä otettiin aikalisä sopimuksen teossa ja ostettiin 50 tonnia rehua Kinnusen myllyn varastoon. Kinnusen rehut maittaa ja lypsättää, mutta toiminta robotin kanssa vielä mietityttää. Kun hintakilpailukin on Suomenrehun ja Kinnusen myllyn välillä kova, on valinta vaikea.