Miksi Aholan Maito OY harjoittaa maataloutta näin pohjoisessa ja syrjäisellä paikalla?
Aholan Maito Oy on keskittynyt peltoviljelyssä nurmituotantoon, ja nurmi jalostetaan lehmien kautta maidoksi.
Pitkän kesäpäivän ansiosta nurmituotanto on varsin kilpailukykyistä pohjoisillakin alueilla. Kun viljan tai muiden kasvien viljely ihmisravinnoksi on usein lyhyen kesän vuoksi epävarmaa, voidaan täällä pohjoisessakin varmistaa Suomen elintarvikehuoltoa nurmea syövien eläinten kautta. Tilan syrjäinen sijainti antaa hyvän suojavyöhykkeen eläin- ja kasvitauteja vastaan. Väestönkasvun ja aavikoitumisen vuoksi tulevaisuudessa kaikki pellot maailmassa tarvitaan elintarviketuotantoon.
Miksi tilalla raivataan lisää peltoa, vaikka sitä tuntuu olevan Suomessa liikaa?
Tämän hetken elintarvikemarkkinat ovat maailmalla jonkin verran tukossa, vaikka nälkää nähdään monilla alueilla. Maatalouden historian vuoksi Suomen pellot ovat hyvin hajallaan ja pienissä lohkoissa. Kun maatilat kasvavat ja harvenevat ovat pellot väärissä paikoissa. Pienet ja kaukaiset lohkot kuluttavat kallista energiaa ja aikaa. Tilan kilpailukyky paranee suurenpien lohkojen ja lyhyempien ajomatkojen ansiosta.
Miksi Aholan Maito OY lisää maidontuotantoa?
Ei voi olettaa, että meijeri hakee aina tulevaisuudessa pienen maitoerän syrjästä samalla hintaa, mitä suuren erän läheltä tai valtateiden varsilta. Rahtikustannus nousee kohtuuttoman suureksi. Maitoauton poikkeaminen valtatieltä syrjään Aholan tilalla maksaa tällä hetkellä noin 2 snt/litra. Meijerille koituvaa kustannusta voidaan pienentää eräkokoa suurentamalla. Suomessa suuret muutaman sadan lehmän tilat ovat maailman mittakaavassa pieniä. Kohtuullinen ja järkevä tilakoon suurentaminen pienentää tuotantokustannuksia läpi linjan.
Miksi luomutuotanto?
Turvallinen ruoka on lapsia ja lapsenlapsia ajattelevien ihmisten etu. Tänäpäivänä kemian-, biologian- ja elintarviketeollisuuden taloudelliset edut ajavat usein pienen ihmisen edun ja maailman ruokaturvallisuuden ohi. Tehotuotannon useista epäkohdista vaietaan. Maailman markkinoilla liikkuu paljon ruokaa, minkä turvallisuudesta ei ole minkäänlaisia takuita.
Luomutuotannon tiukat säännöt ja valvonta takaavat sen, että ruoka on tuotettu luonnon menetelmillä. Kasvit kasvatetaan ja eläimet hoidetaan ilman kemiallisia dopingpanoksia ja maata viljellään luonnon ekosysteemiä kunnioittaen. Ilman luomubrändiä, luomusääntöjä ja luomuvalvontaa ei ostajalle voi ollenkaan taata tuotteen puhtautta erilaisten kemikaalien osalta tai osoittaa tuotteen GMO vapautta. Useat kemikaalit, lisäaineet ja GMO ovat tuntematon riski tulevaisuuden elämälle. Juise Leskisen viisaus on paikallaan: ”Ihminen on sitä, mitä hän syö”.
Luomutuotannossa on vielä paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia tuotannon tehostamiseksi ja satotasojen parantamiseksi. Kemiallinen viljely on tullut monin paikoin maailmalla tiensä päähän. Aholan Maito Oy:n tavoitteena on tuottaa elintarvikkeita, joita vaativinkin kuluttaja voi turvallisesti käyttää. Hippokrates 400 eKr oli myös aikaansa edellä: ”Olkoon ruoka lääkkettäsi ja lääke ruokaasi”.