Valvontakameroita, panssariaitoja, muureja ja Secure Sockets Layer

Nykyaikana myös syvimmällä maaseudulla on monenlaisia turvalllisuus uhkia. Varkaita kiertää pikkuteillä keräämässä myytäväksi kelpaavaa tavaraa ja jotku kiertävät tekemässä suunnitellusti vahinkoa syystä tai toisesta. Myös tietoverkkoja pitkin pääsee vahingon tekoon vaikka toiselta puolelta maapalloa. Lisäksi esimerkiksi villieläimet aiheuttavat oman turvallisuus vaaran erityisesti tilan eläimille. Uhkia on mietittävä ja niihin on varauduttava.

Viime vuonna Aholan tilakeskukseen asennettiin uusia valvontakameroita, ja kaikki tilakeskuksen alueella oleva liikenne saadaan nauhoitettua. Tallennettu videokuva säilyy palvelimella noin neljän viikon ajan. Lisäksi kriitisistä kohteista tulee reaaliajassa ilmoituksia kännykkään. Aluksi työntekijät vierastivat tätä kameravalvontaa, mutta jokainen ymmärtää asian merkityksen tilan toiminnan turvallisuudelle.

Myös tietoliikenteen aiheuttamat turvallisuusuhat on mietittävä ja otettava toiminnassa huomioon. Virustorjunta ja palomuurit on oltava kunnossa jokaisessa laitteessa. Laitteiden käyttäjien on ymmärrettävä oma vastuu.
Uuden vuosikymmenen kunniaksi Aholan Maito Oy:n sivustolle saatiin viimein asennettua SSL-sertifikaatti. Eli nyt sivusto on entistä turvallisempi ja kaiki liikenne sivustolla on salattua. Eli nyt saatiin suojamuurissa tämäkin reikä tukittua.

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.